top of page
Etsi

Pääuutinen 1: Yhteistarjoukset julkisissa hankinnoissa – kilpailunrajoituksia vai OK?

Yhteistarjousten lainmukaisuutta tulee aina arvioida tapauskohtaisesti. Keskeistä arvioinnissa on yritysten tarkoitus, toisin sanoen se, onko menettelyllä tarkoitettu tosiasiallisesti vähentää kilpailua tai poistaa se kokonaan. Mikäli sellaiset yritykset, jotka voisivat jättää tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen myös itsenäisesti, tarjoavat yhdessä, voi käsillä olla kilpailulain 5 §:n mukainen kilpailun rajoittaminen. Tämän asian arvioinnissa kiinnitetään edelleen huomiota mm. siihen, ovatko yhteistarjouksen osallistujat toistensa kilpailijoita tai mahdollisia kilpailijoita kyseisessä tarjouskilpailussa, tai osallistuuko yhteistarjoukseen enemmän yrityksiä kuin olisi hankinnan toteuttamiseksi tarpeellista.


Vaikka yhteistarjous kuuluisikin kilpailunrajoituskiellon piiriin, voi se silti olla hyväksyttävä. Olennaista on tällöin tehokkuus. Osapuolten tulee tällaisessa tilanteessa pystyä osoittamaan, että niiden yhteistyö tehostaa tuotantoa tai tuotteiden jakelua taikka edistää teknistä tai taloudellista kehitystä, jättää tilaajalle kohtuullisen osuuden näin saatavasta hyödystä, ei aseta osapuolille rajoituksia, jotka eivät ole välttämättömiä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja että yhteistyö ei anna osapuolille mahdollisuutta poistaa kilpailua merkittävältä osalta kysymyksessä olevia hyödykkeitä. Tarjoajien tulee kyetä osoittamaan kaikkien edellä viitattujen tekijöiden toteutuminen, jotta kyseessä ei olisi kielletty kilpailunrajoittaminen.


Yhteistarjouksia jättäessä on tarjoajan kannalta järkevää dokumentoida huolellisesti yhteydenpito muiden tarjoajien kanssa. Tässä yhteydenpidossa on tärkeää, että osapuolet eivät paljasta tietoja, jotka voisivat vähentää kilpailua jossain muussa tarjouskilpailussa. Me Hankintajuristeilla autamme mielellämme arvioimaan, kuinka yhteistarjous toteutetaan laadukkaasti sekä lainmukaisesti!

bottom of page